1. Olet hankkinut koulutuksen myös rakennusalalta ja valmistunut vuonna 2015. Millaisia oppeja rakennusalalta voisi saada IT-toteutuksiin? Entä toisinpäin?
Teknologioiden hidas päivittyminen tai pikemmin hidas käyttöönotto oli aina itsellä sellainen asia mikä rakennusalalla ihmetytti.
Tuntui, että teknologian potentiaali oli huomattavasti suurempi kuin mitä rakennusalalla haluttiin hyödyntää. Rakennusalalla laatu on näkyvämpää, ehkä fyysistä objektia helpompi käsitellä tai arvioida. IT-alalla ollaan taas kiinnostuneempia työntekijöiden hyvinvoinnista sekä fyysisestä jaksamisesta. Tätä toivoisin rakennusalalle lisää. Suomessa jokainen luulee osaavansa rakentaa talon, mutta harva luulee osaavansa koodata järjestelmän.
2. Olet ollut Productivity Leapilla nyt lähes vuoden. Millaiset fiilikset tällä hetkellä? Oletko päässyt tekemään sitä mitä ajattelit? Oletko oppinut asioita, joita halusit oppia?
Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen työtehtäviini ja työnkuvaani. Olen päässyt työskentelemään ison integraatioprojektin parissa jo pidemmän aikaa, enkä kadu hetkeäkään. Olen aikaisemmin ollut ns. monitoimimiehen roolissa (lähinnä aikaisemmissa työpaikoissa), joka hoitaa erilaisia työtehtäviä useissa eri tyyppisissä projekteissa. Nuo työtehtävät olivat hyvää aikaa etsiä itseään ja pohtia mitä alalta haluaa.
Ehkä integraatiot ovat minun juttuni. Tällä hetkellä ainakin maistuu.
Olen päässyt oppimaan valtavasti ja toivon saman tahdin jatkuvan myös tulevaisuudessa. Haluaisin syventää oppejani varsinkin integraatioiden ja siinä sivussa tietovarastoinnin osalta, mutta kaikkea ei voi ahmia kerralla.
3. Kuinka päädyit IT-alalle?
Ajatus IT-alasta heräsi rakennustekniikan opiskelujen aikana. Valmistumista edeltävänä vuonna aloin pohdiskella onko rakennusala sittenkään minulle oikea paikka. Tein päätöksen alan vaihdosta ennen valmistumista, mutta koska opinnot olivat jo niin pitkällä, päätin suorittaa ne loppuun ja hankkia tutkinnon. Perimmäisen kiinnostuksen alalle on todennäköisesti luonut tietokoneiden parissa pyöriminen ja videopelien pelaaminen.
Alaan tutustuttuani aloin hahmottamaan mihin kaikkeen muuhun IT-ala liittyy ja mihin kaikkeen IT-alalla voi päästä. Vastaus molempiin oli: melkein kaikkeen. Niinpä päätin hakea jatkamaan opiskelijana tällä kertaa tieto- ja viestintätekniikan parissa. Unohdin ottaa pääsykokeeseen laskimen mukaan, mutta pääsin melkein täysillä pisteillä sisään. Aikaisemmat matematiikan kurssit eivät menneet hukkaan.
4. Mitä ajatuksia sinulla on tulevaisuudesta? Millaiset työtehtävät ja osaamisen hankkiminen sinua kiinnostaa?
Haluan kehittää itsestäni integraatioiden ja tietovarastoinnin alan rautaisen ammattilaisen. Productivity Leapissa ja sen teknologia- ja integraatiokumppaneissa on paljon toimijoita, joista on hyvä ottaa mallia tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Varsinkin FRENDS integraatioiden luominen kiinnostaa. Toivon alustan kehittyvän ja jatkavan kasvuaan. Uskon ja tiedän viihtyväni kyseisissä työtehtävissä vielä pitkäänkin.
Kaukainen haave on siirtyä jossain vaiheessa kouluttajan/opettajan tehtäviin jakamaan osaamistani. Tätä varten haluan kuitenkin kehittyä vielä paljon ja Productivity Leap tarjoaa siihen tällä hetkellä loistavan mahdollisuuden.
5. Harrastat golfia – mikä veti lajin pariin?
Ensimmäiset askeleet golfin parissa tuli otettua aikoinaan isän kanssa. Hän aloitti aikanaan golfin peluun ja sai taivuteltua minut myös mukaan. Muutama hyvä ystäväni myös golfaa, joiden kautta lajiin tuli uusi kipinä. Nyt on pari vuotta tullut golfattua aktiivisemmin. Hyvässä seurassa ja hyvällä kelillä golf on mielestäni yksi parhaimmista harrastuksista
Comments