top of page

Uutiset

Uutiset kokoaa yhteen tiimimme asiantuntijoiden kirjoittamia ajankohtaisia blogipostauksia sekä uusimpia asiakastöitämme. Tutustu alta uusimpiin julkaisuihimme.

Vuosikatsaus 2019 - Osa 2


Keskitymme neljään palvelualueeseen (tietojohtaminen, low-code, integraatiot, robotiikka) ja niissä kaikissa hyödynnetään uusia kehittämisen tapoja sekä teknologian että kehitystapojen osalta. Strategiamme ytimeen kuuluu verkostoituminen kunkin osa-alueen parhaiden osaajien kanssa. Olemme tyytyväisiä menneen vuoden osalta myös siihen, että kumppanimme luottavat meihin. Olemme saaneet sekä teknologia- että integraatiokumppaneiksi alan parhaita toimijoita. Kaikilla palvelualueilla meillä on kumppaneita, joiden kanssa voimme toteuttaa visiotamme asiakasta palvelevasta entistä tuottavammasta tekemisestä.


Asiakkaiden mielestä uudet toimintamallit ja tavat ovat olleet hyödyllisiä, jopa innostavia. Kumppanin lausunto siitä, että meillä on Google-hakukonetta vastaavan tasoinen idea palveluissa. Tuo kommentti menee reilusti överiksi, mutta vastaavia lievempiä havaintoja kuulee jatkuvasti myös asiakkailta.Toimintatavoilla saadaan koko organisaatio oikeasti puhaltamaan yhteiseen hiileen ja ymmärtämään mitä ollaan tekemässä ja vielä tärkeämpänä asiana: miksi sitä ollaan tekemässä. Kun samaan aikaan saadaan tuotettua myös tehokas IT-toteutus, niin ymmärtää hyödyt, joita asiakkaat palveluista saavat.


Ammattilaisten osalta kiinnostusta herättää yhdistelmä uusista teknologioista, palkkamallista ja hyvästä osaavasta porukasta. Palkkamallista eräs kokenut henkilö totesi, että palkkamallimme on IT-alalla hänen näkemistään paras. Tuontyyppisiä kommentteja on kiva kuulla - varsinkin kun niitä kuulee sellaisilta henkilöiltä, joilla on kokemusta erilaisista palkkamalleista tai niiden rakentamisesta sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.


Valitsemamme teknologiat kiinnostavat kokeneita osaajia, jotka itsekin ovat havainneet nykytapojen olevan sellaisia, että niillä ei saada toteutettua asioita tehokkaasti tai tuottavasti. Vastaavasti juuri valmistuneet ja uransa alussa olevat henkilöt näkevät mahdollisuuden päästä suoraan kehittämään ratkaisuja uusilla teknologioilla. Myös malli-pohjainen kehittäminen eri alueilla kiinnostaa, automatisoidun ETL:n hyödyt ja tehokkuus on helposti havaittavissa ja todennettavissa, palvelumuotoiluun kiinteästi integroitu low-code vetää puoleensa ja prosessiohjautuva integraatiosuunnittelu ja robotiikka innostaa. Henkilökuntamme ikäjakauma on hyvin tasaisesti jakautunut. 60-, 70-, 80 ja 90-luvulla syntyneitä on kussakin jotakuinkin saman verran. Tämäkin tuo porukkaamme todella mainion yhdistelmän kokemusta ja uusiutumista.


Haemme jatkuvasti uusia osaajia. Tällä hetkellä haemme projektipäälliköitä, arkkitehtejä ja toteuttajia kaikille palvelualueillemme: tietojohtamiseen ja analytiikkaan, low-codeen, integraatio- ja robotiikka-palveluihin. Haemme sekä kokeneita kaiken nähneitä osaajia että uusia tekijöitä oppimaan asioita. Olemme erittäin koulutusmyönteinen organisaatio, uusiin välineisiin annetaan koulutusta, opastusta ja mentorointia. Kaikki osaajat hankkivat sertifikaatit välineisiin, joita käytämme. Toimimme tiiviisti yhteistyössä teknologiakumppaneidemme kanssa.


Comments


bottom of page