top of page

Uutiset

Uutiset kokoaa yhteen tiimimme asiantuntijoiden kirjoittamia ajankohtaisia blogipostauksia sekä uusimpia asiakastöitämme. Tutustu alta uusimpiin julkaisuihimme.

Jarkko Kröger Business intelligence -asiantuntijaksi Productivity Leapiin


1. Kuka olet ja mistä tulet? Kuinka olet ohjautunut IT-alalle?


Olen Jarkko, reilu kolmekymppinen perheenisä Savon sydämestä, Kuopiosta. Asutaan Kallaveden äärellä avopuolisoni, alle vuoden ikäisen vauvelin ja kahden koiran kanssa.


Vuonna 2005, lukion loppumetreillä mietin tietämättömänä mitä haluaisin tehdä isona. Selailin valintaoppaita ja päättelin josko lähden kokeilemaan opintoja yliopiston puolelle. Lopulta tietojenkäsittelyn opinnot vetivät mukanaan ja lopulta kesällä 2010 kokeilin onneani, nykyisen kollegani Villen vinkkaamana, saisinko ensimmäisen, oikean IT-alan työpaikkani. Natusen Kari Logicalta tarjosi sopimusta. Nimi paperiin ja siitä alkoi tutustuminen BI/DW-skeneen Pekkasen Jarin tiimissä. Sillä tiellä olemme edelleen.


2. Mikä on sinulle tärkeää työelämässä ja mikä saa sinut innostumaan?


Oppiminen ja uusien asioiden omaksuminen on minulle tärkeä juttu. Yhtä tärkeänä pidän työyhteisöä ja puitteita, missä ja miten työtä tehdään. Tässä suhteessa PL on tarjonnut loistavan kokonaispaketin. Ketterä tekeminen, työkalut, vasta avattu Kuopion uusi toimisto ja rento ilmapiiri takaavat hyvät puitteet oppimiselle ja itsensä kehittämiselle.


3. Kuinka lataat akkuja yksityiselämän puolella?


Tämä on hyvä kysymys. Akkujen lataamista on pitänyt viime ajat ihan oikeasti harjoitella. Pääsimme muuttamaan loppukesästä vasta valmistuneeseen taloomme. Oman elämän mittapuulla rakennusaika oli hyvin erilaista mihin on tottunut. Raksalla olisi ollut aina tekemistä. Hetkeen ei vapaa-ajan tekemisiä tarvinnut miettiä. Itse kysymykseen; perhokalastus on minun tapani päästä irti arjen askareista. Liikunnalliset harrastukset sen monissa eri muodoissaan ovat yhtä lailla merkittäviä juttuja tasapainottamaan arkea ja elämää.


4. Mitä odotat ja toivot BI-asiantuntijan tehtävästä Productivity Leapissa?


Tietovarastoinnin ja raportoinnin mahdollistavat työkalut ja tekniikat tuntuvat kehittyvän hurjaa vauhtia. Haluan olla mukana tuossa kehityksessä. Koen, että nimenomaan tähän on Productivity Leapissa varsin hyvät edellytykset. Nykyisessä tehtävässä näen tarpeelliseksi yhdistää ja soveltaa aiemmin kartutettuja taitoja uusiin oppeihin.


5. Osaavana, ammattitaitoisena ja kokeneena henkilönä sinulla oli useita vaihtoehtoja tarjolla. Kuinka päädyit siirtymään Productivity Leapiin? Mitä asioita pidit tärkeimpinä seikkoina päätöstä tehdessäsi?


Ehdin työskennellä suuressa IT-firmassa melko pitkään, yli 10 vuotta. Tottahan toki olen tyytyväinen ja otettu siitä ajasta. Ihminen on kuitenkin utelias ja päätyy lopulta miettimään myös toisenlaisia skenaarioita oman työuransa suhteen. Productivity Leapissa minut vakuutti yrityksen kyvykäs asiantuntijoiden joukko, jonka jäsenillä on hyvät edellytykset vaikuttaa omaan ja yrityksen tapaan toimia ja kehittyä.


6. Motto/visio/missio siitä mitä haluat saada aikaan elämässä/työelämässä?


Yksinkertaisesti elää hyvä elämä tai yhtä lailla kokea antoisa työelämä. Terveys, tasapaino elämän eri osa-alueilla, toisista ihmisistä välittäminen ja huomatuksi tuleminen. Siinä voisi olla eväät tavoitella hyvää elämää ja antoisaa työssä vietettyä aikaa. Mottoni voisikin kuulua; ei se reppu vaan ne eväät.

Comments


bottom of page